ESITTELY

JUKKA NYKÄNEN
jukka

Pianisti, säveltäjä ja sovittaja Jukka Nykänen (s. 1976 Helsingissä) aloitti pianonsoiton opintonsa vuonna 1985 Espoon musiikkiopistossa Kata Nummen oppilaana. Nykänen jatkoi pianonsoiton opiskelua Teppo Koiviston johdalla Sibelius-Akatemissa, josta hän valmistui musiikin maisteriksi vvuonna 2004. Ensikonserttinsa hän piti vuonna 2006. Mestarikursseilla hänen opettajinaan ovat toimineet mm. Konstantin Bogino, Liisa Pohjola, Matti Raekallio, Pascal Devoyon ja Eero Heinonen.ᅠNykäsen ensimmäinen soololevy Pianovirtuoso (2007) sai erinomaisen vastaanoton ja Helsingin Sanomat nimesi sen yhdeksi vuoden parhaista levyistä. Toinen levy Kotimaani ilmestyi lokakuussa 2012.

Nykänen on tunnettu monipuolisuudestaan sekä improvisointikyvyistään. Hän on työskennellyt paljon laulumusiikin ja teatterin parissa – niin pianistina, säveltäjänä kuin kapellimestarinakin. Hän on ollut mukana lukuisissa Helsingin kaupunginteatterin produktioissa vuosina 1999-2010 (mm. Les Misérables, Evita, Miss Saigon, Producers, Maija Poppanen, Kaunotar ja hirviö, Wicked), sekä Svenska Teaternin tuotannossa Kristina från Duvemåla (2012) ja Kansallisteatterin musiikkinäytelmässä Aie (2012). Hän on myös vieraillut Lahden kaupunginteatterissa (West Side Story, 2013), Tampereen teatterissa (Les Misérables, 2013) sekä Åbo svenska teaternissa (The Last Five Years, 2014).

Nykäsen itse säveltämiin musiikkiteatteriteoksiin kuuluu mm. Jukka Itkosen tekstiin tehty Terveisiä Kalevasta, joka palkittiin Kalevala-seuran sävellyskilpailussa, sekä Eppu Nuotion käsikirjoittama pienoismusikaali Kenraali. Joulukuussa 2014 saa Aleksanterin teatterissa ensi-iltansa Musiikkiteatteri Kapsäkin tilausteos, musikaali Houdini, jonka on käsikirjoittanut Juha Siltanen. Nykänen on tehnyt lisäksi lastenoopperasovituksia, mm. Kansallisoopperalle.

Nykänen on esiintynyt useasti mm. Espoon kansainvälisellä pianoviikolla, Kuhmon kamarimusiikissa, Turun ja Mäntän musiikkijuhlilla sekä LuostoClassicissa. Häntä on voinut kuulla pianistina myös YLE1:n radio-ohjelmissa Kansankynttilä (2006) ja Mieletön musiikinhistoria (2007–2008). Syksystä 2013 lähtien hän on toiminut Yle Teemalla RSO:n konserttisarjan pianisti-kommentaattorina.

TULEVAT TAPAHTUMAT