Photo: Topias Toppinen

07 tammi Helsingin sanomien arvostelu

Legendaarinen Route 66, Chicagon ja Los Angelesin yhdistävä valtatie, on ollut näyttämönä monelle koskettavalle kasvukertomukselle. Harvemmin on kiinnitetty huomiota siihen, että kvanttifysiikan lakien mukaisesti näillekin tarinoille löytyy identtinen vastakappaleensa.

Musiikkiteatteri Kapsäkissä ensi-iltansa saanut Fabulous Bäckström Brothers kertoo baritoni Jouni Bäckströmistä, joka aikaa vieneet opintonsa päätökseen saatuaan viimein haluaa tutustua kunnolla isoveljeensä yhdessä vietettävän laatuajan merkeissä.

Tenori Petri Bäckströmillä on kuitenkin työn alla suuri rooliRichard Wagnerin Siegfriedinä, niinpä hän päättää ottaa mukaan auton takapenkille säestäjänsä Jukka Nykäsen, joka puolestaan elää keskellä kiihkeintä luomisvaihetta oman oopperansa Jumalhiukkanen kanssa.

NÄISTÄ farssimaisista lähtökohdista syntyy vertaansa vailla oleva ilottelu, jossa auton takapenkillä syntyvä materian ja antimaterian törmäyksestä kertova uutuusooppera sekoittuu etupenkin veljesten välisiin julkilausumattomiin jännitteisiin, ja Wagnerin oopperan sarvikypäräiset jumalhahmot eksyvät tienvarren pikaruokaloiden pinkinvärisen todellisuuteen.

Musiikki on muillakin tavoilla vahvasti mukana valtavaksi spektaakkeliksi paisuvassa esityksessä. Autoradio innoittaa miehet kilpalaulantaan ja kolisevien juomamukien avulla esitetään uskomaton tulkinta Igor Stravinskin Kevätuhrista.

Lavastukseksi riittää pelkkä piano, joka mutkattomasti kääntyy autoksi, baaritiskiksi ja vaikkapa lohikäärmeen keskivartaloksi. Pukuja ja uskomatonta rekvisiittaa riittää sitten laatikkokaupalla.

KOLMEN muusikon komiikka uppoaa taatusti klassillisen musiikin ystäviin, mutta yhtä varmasti kaikkiin heihin, jotka ovat tottuneet pitämään oopperaa naurettavana ilmaisumuotona. Ehkä heihin tarttuvasta kipinästä kasvaa myöhemmin asennoitumista avartava positoni.

Miehet ovat saaneet työlleen kaksi pätevää ohjaajaa: Toby Park ja Aitor Basauriovat Suomessa useaan otteeseen vierailleen englantilaisen Spymonkey-ryhmän jäseniä.

Ehkä myös suomalaiskolmikko pian pakkaa laukkunsa ja lähtee valloittamaan maailmaa!